
Tällä hetkellä Tuulispäässä asuvat ketut Viima, Lumi, Sumu ja Halla. Tuulispään kaikki ketut ovat loukutettuja turkistarhakarkureita. Ketut ovat kiinnostuneita ihmisistä, mutta kuitenkin hieman varautuneita. Ketut ovat hyvinkin ketteriä ja nopeita oppimaan uusia asioita. Tuulispään kettujen kanssa harjoitellaan monenlaisia arkipäivän perusjuttuja, kuten osallistavaa kynsienleikkuuta. Osallistavan käsittelyyn opettaminen luo eläimelle mahdollisuuksia vaikuttaa ja lisää eläimen luottamusta.
Tuulispään ketut kuuluvat niihin harvoihin onnekkaisiin, jotka ovat päässeet pakenemaan turkistarhalta. Ilman pakomatkaa ei heitä enää olisi, vaan heidät olisi talven nahoituskauden koittaessa tapettu noin puolen vuoden iässä. Viiman, Lumin, Sumun ja Hallan elämä kuitenkin jatkuu Tuulispäässä. Vaikka teemme parhaamme kettujen eteen, myös elämä täällä Tuulispäässä merkitsee ketuille vankeutta. Pienen verkkopohjaisen häkin rajaaman ahtaan todellisuuden sijaan nelikko saa toki tuntea maan jalkojensa alla, kaivaa, juosta ja hyppiä, leikkiä lajitovereiden kanssa ja tähyillä tai nukkua päiväunet kiipeilytasoilla, mutta mikään tästä ei voi täysin korvata todellista vapautta.

Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen antaminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.