Nyt on juhlan aika, sillä mun koti Tuulispää täyttää tänä jouluna jo kymmenen vuotta! Tämä Tuulispää on paikka, joka auttaa sellaisia eläimiä kuten mä. Kaikki me asukkaat ollaan oltu teurasuhan alla tai meillä ei ole ollut muuta paikkaa minne mennä. Näiden vuosien aikana Tuulispää on tarjonnut kodin yli 200 eläinyksilölle, ja lisäksi etsinyt uuden kodin lähes sadalle. Turvakodin pyörittämisen lisäksi Tuulispään ihmiset pyrkii aktiivisesti puhumaan eläinten puolesta ja tekemään maailmasta paremman paikan meille kaikille. Me eläimet osallistutaan edustamalla! Pääasia kuitenkin on, että meitä kaikkia arvostetaan yksilöinä ja saamme elää omannäköistä, elämisen arvoista elämää.
Nämä kymmenen vuotta Tuulispäätä ovat olleet mahdollisia vain siksi, että meillä on huikeita tukijoita mukana auttamassa! Tuulispää on voittoa tavoittelematon yhdistys, joten kaikki toiminta on riippuvaista tukijoidemme lahjoituksista. Nykyisten asukkaiden hoitamisen lisäksi Tuulispäällä on tarkoitus jatkuvasti laajentua ja kehittää toimintaansa, ja auttaa näin yhä useampaa eläinyksilöä kohti uutta, parempaa elämää. Tähän tarvitsemme teitä, rakkaat eläinten ystävät!
Tavoitteena olisi kerätä 10 000 e eli 1000 e/toimintavuosi Tuulispään eläinten jokapäiväisten tarpeiden täyttämiseen. Suurkiitos siitä, että rakennatte yhä parempaa eläinten turvapaikkaa meille sitä tarvitseville. Paras hymyni tuestanne! <3
Lämpimin terveisin, Aprilli-vuohi
Suurensuuri kiitos keräykseen osallistumisesta! Keräys tuotti upeat 21 000 euroa.
Tämän lähemmäs hevosten lajityypillistä elämää on vaikea vankeudessa päästä: vapaata ja omaehtoista laumaelämää ja laiduntamista avaralla alueella. Paljon liikkuville laumaeläimille pitkä laidunkausi on tärkeä sekä psyykkisesti että fyysisesti. Yhteensä Tuulispäässä elää jo yli sata eläinasukasta, jotka ovat olleet teurasuhan alla tai joilla ei ole muuta paikkaa, minne mennä. Hevosten lisäksi muita laiduntavia Tuulispään asukkaita ovat naudat, vuohet ja lampaat.
Tavoitteenamme on jatkuvasti tarjota asukkaillemme enemmän ja paremmin niiden tarpeita vastaavia tiloja. Akuuttina tarpeena olisi saada kaikki laiduntavat eläimet koko kesän mittaiselle laidunkaudelle omille maille. Nykyisellään joudumme vielä jakamaan laidunkautta osiin asukkaidemme kesken. Meille aukeni mahdollisuus uuden muutaman hehtaarin laidunlohkon hankintaan nykyisen laitumen välittömästä läheisyydestä. Lisätila mahdollistaa laiduntavien eläinten yhä paremman elämänlaadun ja uusien asukkaiden vastaanottamisen myös tulevaisuudessa.
Tavoitteenamme on kerätä 25 000 euroa, mahdollisesti ylimenevä osuus käytetään eläinsuojelukeskuksen asukkaiden päivittäisiin tarpeisiin. Tuulispäätä pyörittää voittoa tavoittelematon yhdistys, ja olemme pystyneet laajentumaan nimenomaan keräyskampanjoiden avulla – kaikki uudet tilat on hankittu eläinten ystävien yhteisvoimin. Tämä puolestaan on mahdollistanut jo kymmenten eläinten hengen pelastamisen ja loppuelämän kodin tarjoamisen Tuulispäässä.
Lämmin kiitos ja Lassen hörähdys tuestanne ja keräykseen osallistumisesta! Keräys tuotti upeat 19 722,15 euroa. Tiedotamme laidunprojektin etenemisestä piakkoin.
Minä Sipuli olen sillä tavalla noheva poika, että vedin jouluvermeet niskaan ja pistin pystyyn Sipulin Joulukeräyksen! Sen avulla yritän kerätä meille niin monta purupaalia kuin mahdollista! Ja jos sitä pururahaa jää yli, niin ehkä sillä saisi jotain jouluherkkuakin meidän eläinten joulupöytään.
Suuret kiitokset kaikille joulukeräykseen osallistuneille!
Keräys tuotti huimat 41 680,45 euroa! Tuolla summalla saimme tilattua puolen vuoden purulastin Tuulispäähän jo ennen joulua. Lisäksi pystyimme hankkimaan kauan toivotun loimipesukoneen sekä tietenkin kattamaan eläinasukkaiden päivittäisiä hoitokuluja pitkälle vuoden 2022 puolelle.
Meillä Tuulispäässä on tavoitteena tarjota asukkaillemme niin lajityypilliset elinympäristöt kuin mahdollista. Se, miten hyvin onnistumme tässä, riippuu aina käytettävissämme olevista resursseista: tilasta, varoista, ajasta, mahdollisuuksista. Pyrimme jatkuvasti parempaan, ja nyt meillä on tähän jälleen huikea tilaisuus.
Niin paljon kuin nautimmekin siitä, että vuohiystävämme hyörivät jatkuvasti “apunamme” pihassa, olisi hienoa pystyä tarjoamaan heille paremmat mahdollisuudet liikkumiseen ja kiipeilyyn, enemmän virikkeitä ja lääniä mellastaa mielin määrin. Kaikkea tätä löytyy UUDESTA METSÄAITAUKSESTA! Tai no, kyseessä ei ole vielä varsinaisesti aitaus, sillä ne aidat puuttuvat. Muut ominaisuudet kyllä löytyvät: metsää, niittyä ja mikä parasta, ihka oikeat kiipeilykalliot, joilta on hyvä ihailla auringonlaskua. Olisihan se ihanaa päästää vuohet vapaaksi metsään rellestämään, mutta valitettavien turvallisuusriskien takia aidat on rakennettava, ennen kuin voimme esitellä heille heidän uuden kotinsa. Tähän tarvitsemme teidän apuanne!
Auta meitä antamaan Anselmille hänen valtakuntansa. Tule mukaan Anselmin Aitauskeräykseen! Pienikin summa auttaa matkalla kohti tavoitettamme: onnellisempia eläimiä ja parempaa maailmaa. Metsäaitauksesta pääsevät nauttimaan ainakin vuohet, mutta myös muut asukkaamme, nykyiset ja tulevat.
Aitakeräyksen tavoitesumma oli 5000 euroa, joka täyttyi ja jopa ylittyi. Tavoitesummalla saamme tarvittavan puutavaran, aitatolpat, aitaverkon sekä kaivinkoneurakoinnin. Tavoitteen ylittäneet varat ohjataan muihin Tuulispään ajankohtaisiin rakennusprojekteihin. Suuri kiitos kaikille lahjoittajille!
Meidän koti on Eläinsuojelukeskus Tuulispää. Se on paikka, jossa asuu sellaisia olentoja, joille ei ole ollut oikein muutakaan paikkaa tarjolla ja monelle ois voinut käydä tosi huonosti. Joidenkin mielestä me Tuulispään asukit ollaan jotenkin viallisia, raihnaisia tai turhia. Sellaisia, joista ei oo mitään hyötyä kenellekään. Meillä poneillakaan ei aina oo mennyt kovin hyvin: Aatu tarvitsi ison jalkaleikkauksen ja Niksu uuden kodin monen yksinäisen vuoden jälkeen. Täällä me kaikki saadaan olla just sellaisia kuin ollaan, kaikkine oikkuinemme ja vikoinemme. Meitä arvostetaan ja meistä huolehditaan niin hyvin kun noi ihmisolennot vaan osaa.
Tää Tuulispää pyörii lahjoitusvaroin, ja voi jumpe, että meillä onkin upeita tukijoita matkassa mukana! Tukijat mahdollistaa meidän asukkaiden elon täällä ja myös uusien ja yhä useampien apua tarvitsevien eläinten auttamisen. Tuulispään tukijat on sellaisia tyyppejä, joiden mielestä eläimet on tärkeitä. Jotka näkee, että me Tuulispään asukit ollaan ainutlaatuisia ja arvokkaita. Keräyksen tuotolla kustannetaan meidän vanhojen ja uusienkin tuulispääläisten elämää taas pitkälle ensi vuoteen: sillä me saadaan ruokaa, pehkuja ja eläinlääkärin hoitoa. Sillä pidetään meidän koti kunnossa. Ja tietty sillä saa myös niitä porkkanoita ja nameja.
Joulukeräyksen tavoitesumma oli 8000 euroa, joka täyttyi ja ylittyikin pian. Supersuuri kiitos kaikille lahjoittajille Aatulta, Niksulta ja muilta Tuulispään asukkailta!
Archien kuljetuskustannukset ovat arviolta noin 2000-2500 €. Tuulispää tarjoaa Archielle eläkekodin, joka Archien kohdalla voi tarkoittaa kymmentäkin elinvuotta lisää. Archie pääsee elämään vapaata pihattoelämää laumassa ja nauttimaan elämästään vailla tulosodotuksia.
Kiitos jokaiselle Archie Ride Suomeen -keräykseen osallistuneille! Keräyksestä kasvoi mahtava potti, joka kuljetuskustannusten jälkeen riittää Archien hoitoon vielä pitkäksi aikaa. Keräyksen ylimenevä osuus käytetään Archien eläinlääkäri- ja ylläpitokustannuksiin. Archien matka Suomeen viivästyi koronavirusepidemian takia, mutta heinäkuussa 2020 Archie saapui loppuelämän kotiinsa Tuulispäähän.
Keräykseen on laskettu mukaan Archie Ride Suomeen Facebook-keräys, Mobile Pay -lahjoitukset sekä tilisiirrot keräysviitteellä.
(Kuva: RMJ Horse Rescue)
– naudoille uusi pihatto
– hevosille uusi pihatto
– laidunta 8 ha
– useita metsäaitauksia eri eläinten käyttöön
– eläinsuojelumuseo
– juhla- ja kokoontumistila
– myymälä
– vapaaehtoisille omat tilat
– leirintäalue
– varastotilaa
– parkkipaikkatilaa
Keräys saavutti 100 000 €:n tavoitteensa joulukuussa 2019! Valtavat kiitokset kaikille lahjoittajille ja tukitapahtumien järjestäjille! Olette mahtavia. Tavoitteesta ylimennyt osuus käytetään kaupankäynnin kuluihin (varainsiirtovero, palkkio lakimiehelle, lohkomiskulut yms.). Aiemmasta laidunkeräyksestä säästöön jääneitä rahoja (20 350,90 €) hyödynnettiin 25 000 €:n suuruisen käsirahan maksussa.
Uusien tilojen kautta Tuulispää pystyy auttamaan yhä useampaa eläinyksilöä, järjestämään paremmat tilat vierailutoiminnalle sekä kehittämään yleistä toimintaansa.
Kesäkeräyksenä alkanut keräys jatkuu loppuvuoden 2017 Jouluilo-keräyksenä. Tuotoilla tulemme parantamaan eläinten elämänlaatua entisestään sekä saamme rakennettua yhä kestävämmät puitteet elämiseen. Tarpeita on paljon, joten päätimme yhdistää ne yhdeksi isommaksi keräykseksi.
Keräyksen tavoitesumma on 20 000 €, jolla saamme toteutettua seuraavat tärkeät hankinnat:
Tuulispäähän on valmistumassa uusi sairas- ja karanteenitila. Tilasta puuttuvat enää vain karsinaelementit, joiden asentamisen jälkeen potilaat ja karanteenia tarvitsevat uudet asukkaat voidaan hoitaa siellä tilavassa ja rauhallisessa ympäristössä.
Joskus kuitenkin eläin on kuljetettava muualle hoitoon, mahdollisesti hyvin kiireellisesti. Tällöin on ensiarvoisen tärkeää, että Tuulispäällä on oma eläinkuljetusvaunun vetämiseen soveltuva auto, jonka avulla kuljetus onnistuu mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kuljetusten turvallisuuden lisäämiseksi olisi kuljetusvaunussa hyvä olla turvakamera.
Osa aitaustemme puuporteista ovat tulleet tiensä päähän. Toiveenamme olisi uusia kertaheitolla kaikki vanhimmat portit kovaa käyttöä kestäviin metalliportteihin. Lisäksi tarvitsemme lujatekoisia aitaelementtejä hevospihaton jakamiseen, sillä eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi haluamme mahdollistaa pihaton käytön jokaiselle, myös lauman alempiarvoisille hevosille.
Tuulispää on saamassa lahjoituksena pari leikkimökkiä, jotka tulevat eläinten käyttöön. Saimme ostettua alkuvuodesta traktorin, peräkärryn ja paalipihdit lahjoitusvaroin (jättisuuri kiitos jokaiselle lahjoittajalle!). Jotta saisimme hyödynnettyä traktorin käyttöapua vielä tehokkaammin, tarvitsisimme trukkipiikit. Niiden avulla leikkimökkien ja muiden suurempien rakennelmien kuten heinäkatosten siirtely onnistuu helposti. Trukkipiikeillä pystymme purkamaan myös paremmin tarvikekuormia. Lisäksi säästämme tulevaisuudessa kustannuksia, sillä voimme ostaa suurempia eriä rehuja tai kuivikkeita, koska meillä on välineet niiden siirtämiseen.
Possulan asukkaat ovat tyytyväisiä elämäänsä, mutta me haluaisimme tarjota heille vielä parempaa. Possulan lattia pölyää ja lattian maalaus toisi ongelmaan ratkaisun.
Jotta kanat, hanhet ja marsut voisivat nauttia elämästään yhä enemmän, niille olisi hyvä rakentaa virikkeelliset ulkotarhat. Ostoslistallamme on tällä hetkellä erilaisia rakennustarvikkeita valokatteesta puutavaraan.
Keräys on päättynyt. Suuri kiitos kaikille lahjoittajille, saimme kasaan tavoitesumman 20 000 €!
Tuulispää haluaa ottaa kantaa myös elämän puolesta. Joulu lähestyy ja Siiriä ja Saaraa seuratessa pala puristaa kurkkua, koska nämäkin ihanat persoonat saattaisivat kokea tuhansien possujen karun kohtalon. Puhumme niiden puolesta, keiden ääntä harvemmin kuunnellaan. Tuulispään asukkaat saavat jatkaa elämäänsä juosten, möyrien, nauttien ja iloa tuntien.
Toinen esille noussut tarve koskee kanojen ulkoilumahdollisuutta keväisin. Olemme miettineet katoksia, jossa kanat voisivat asua kevät- ja kesäkauden. Katosten eteen rakennettaisiin vielä omat aitaukset. Kanat saavat toki kesällä ulkoilla myös vapaana, mutta keväisin joudumme pitämään kanat katoksen alla muuttolintujen tuoman lintuinfluessariskin takia. Katosten hinta kuljetuksineen olisi arviolta noin 1000 €. Yhteissumma juomakupille ja kanojen katoksille olisi siis 2000 €.
Keräys on päättynyt, lämmin kiitos kaikille lahjoittaneille! Katokset on hankittu ja juomakuppi on asennettu. Kustannukset osoittautuivat juomakupin osalta suuremmiksi kuin odotimme, ja sen takia kanojen ulkoaitaukset tullaan rakentamaan myöhemmin.
Suuret kiitokset kaikille lahjoittajille! Saimme yhden heinäkatoksen sijaan kaksi katosta.