Lapanen

Parivuotias Lapanen vietti elämänsä alkutaipaleen kurjissa oloissa, yksinäisenä lampaana pimeässä navetassa. Lapasen kodista tehtiin eläinsuojeluilmoitus, jonka jälkeen Lapanen pääsi uuteen, hyvään kotiin aloittamaan todellisen lampaanelämän harrastelammaskatraan jatkona. Elämäntilanteen muuttumisen takia lampaista oli kuitenkin luovuttava ja Lapasen omistaja otti yhteyttä Tuulispäähän. Koska Lapasen elämän alku oli ollut niin surkea, tahtoi omistaja tarjota sille vielä mahdollisuuden hyvään loppuelämään. Lupasimme Lapaselle kodin, mutta koko katras ei meille tilojen rajallisuuden vuoksi mahtunut. Pyysimme kuitenkin, että saisimme etsiä lampaille uudet, hyvät kodit ja omistaja suostui ilomielin. Onnekkaana sattumuksena meihin oli juuri ollut yhteydessä henkilö, joka tarjosi paikkaa muutamalle kotia etsivälle lampaalle omien lemmikkilampaidensa kaverina. Niinpä sekä Lapanen että Lapasen ystävät saivat joululahjaksi lisäaikaa elämälleen.

Lempeä Lapanen sujahti lammaslaumaamme sukkelasti. Kurjasta elämän alusta ei ole näkyvissä jälkeäkään, sillä Lapanen on varsin luottavainen ja utelias tyyppi, joka työntää suloisen valkean turpansa joka koloon ja olisi tekemässä tuttavuutta aidan raosta jopa isojen hurjien hevosten kanssa.

  • Muutti Tuulispäähän: 12/2020
  • Sukupuoli: Uuhi